Asiakastarina: Ville Suhonen

20.4.2021
CrossFit Pieksämäen asiakastarinoiden sarjan starttaa ihailtavalla asenteella mukana oleva Ville. Tässä hänen matkansa lajin parissa hänen itsensä kertomana:
Olen Ville, 35-vuotias duunari, jolla kokemusta CrossFitista on reilun vuoden verran. Vuoden verran piti vaimon suostutella kurssille lähtöä, sillä olin erittäin varma, ettei CrossFit ole mun juttu. Suostuin ilmoittautumaan peruskurssille pitkin hampain sillä ehdolla, että saan jonkun kaverin lähtemään mukaan. Tiesin kyllä omaksi ”harmikseni”, että työkaverihan se lähtee mukaan kaikkeen, mitä vaan ehdottaa.
Kurssin alkaessa vielä epäilytti, huolitaanko tällaisia raskassarjalaisia edes mukaan. Ennakkoluulot alkoivat kuitenkin karista kurssin myötä ja huomasin heti ensimmäisellä kerralla, että tämähän on todella hauska laji.
Lajissa parasta on porukassa treenaaminen, lajin sopiva haasteellisuus ja treenien monipuolisuus. Joka kerta odottaa, mitähän sitä treenataan ensi kerralla. Valmiiksi suunnitellut treenit ja valmentajien ohjaus sopivat raskaan työpäivän vastapainoksi.
Aikaisemmin kävin omatoimisesti kuntosalilla välillä säännöllisestikin, mutta homma tyssäsi aina kesän koittaessa. Nyt on ihan eri ääni kellossa ja halu kehittyä monissa lajin haastavissa liikkeissä on niin kova, ettei tullut mieleenkään pitää kesätaukoa.
Syyskuussa 2019 suoritetun peruskurssin jälkeen säännöllisesti treenaamalla muutos omaan yleiskuntoon ja liikkuvuuteen on valtava. Se näkyy arjen hyvinvointina ja onpa tulokset parantuneet roimasti myös kesäharrastuksen, golfin, parissa. Enpä olisi vuosi sitten voinut kuvitella, että viimeksi yläasteella juostu coopperin testikin tulisi uusittua. Treenaamisen sivutuotteena on myös kiloja karissut pois ihan reippaasti.Crossfit on ehkä paras löytö itselle liikunnan saralta. Paluuta perinteiselle punttisalille ei enää ole.